lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulu on taas...

Iloista ja riemuistaa joulua itse kullekin!
En tiedä teistä muista mutta toivon että olette viettäneet yhtä ihanan ja mahtavan joulun kuin mitä itse olen saanut viettää perheeni ja sukulaisteni keskuudessa. 
 
Joulu on ollut mitä loistavin! 
Ollaan katsottu jouluelokuvia, syöty hyvin maukasta ja mehevää ruokaa, nautittu seurasta, saatu ja annettu lahjoja ja ennen kaikkea pidetty hauskaa! Ei siitä joulusta tarvitse enempää odottaa eikä se muuta tarvitsekaan kuin hyvän ja reilun mielen. 
 
Ylivoimaisesti herkullisin joululeivos! Tietenkin silloin kun ovat kypsiä :)
 
Olen tainnut olla kiltti tyttö tänäkin vuonna, lahjoja on nimittäin tullut enemmän kuin tarpeeksi ja riittävästi. Villasukkia, lapasia, lahjakortteja ja vaikka mitä kaikkea. Joululomaksi sain myös tekemistä sillä pukki toi origami paperia ja ohjeita niihin, siinä on taittelemista riittämiin. 
Suloisimmat ja ihanimmat lahjat olivat kuitenkin muumeihin liittyvää. Jos ette tienneet niin Snusmumriken eli Nuuskis eli Nuuskamuikkunen on minun esikuvani ja roolimalli. Joten lahjaksi sain Nuuskis rötkynuken ja Nuuskis mukin. Sain juuri sitä mitä halusin ja hyvä mieli siitä tuli. 
 
En olisi kyllä osannut toivoa parempaa joulua vaikka melskettä ja vilinää ei ole voinut välttää, mutta ovat nekin osa joulua ja sen tunnelmaa.
 
Tuo rötkynukke on siis täytetty riisillä ja sen ideana on että se voi esim. rötköttää olkapäällä. Suloisin!                                                   
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti